Menestys ei tule koskaan yksin. Vaikka olisit saanut patentoitua keksintösi, voittanut tärkeän tarjouskilpailun, saanut bisneksellesi siemenrahoituksen: menestys ei silti tule koskaan yksin.
Onnistuminen lähtee aina ihmisistä – sinusta ja niistä muista. Aloita siis kysymällä: Kuka?
Yhdysvaltojen uudeksi varapresidentiksi nousevan Kamala Harrisin voitonpuhe jää historiaan yhtenä vaikuttavimmista puheista. Vaikka minä olenkin ensimmäinen nainen tässä virassa, minä en tule olemaan viimeinen. Hän ei voiton hetkellä puhunut itsestään, vaan muista. Heistä, joita ilman hän ei voi onnistua tehtävässään.
Yes we can!
We have a dream.
Ei Applestakaan olisi tullut koskaan menestynyttä teknologiayhtiötä, jos se olisi keskittynyt laitteen sisällä oleviin piirilevyihin eikä käyttäjän kokemukseen eli laitteen käytöstä kumpuavaan riemuun.
Pohjoismainen design on menestystarina, jota eivät luoneet omista erinomaisista ajatuksistaan haltioituneet taitavat suunnittelijat. Pohjoismaisen designin instituution rakensivat designin käyttäjät. Tuoleista haluttiin tehdä sellaisia, että niissä olisi mahdollisimman monen mahdollisimman miellyttävä istua.
Tuloksen tekevät aina ihmiset
Onnistuneen liiketoimintaidean tunnistaa kuulemma siitä, että yrityksen perustaja löytää ongelman, johon hänellä on tarjota ratkaisu. Miksi tehdään, kuinka tehdään ja mitä tehdään ovat ilman muuta relevantteja kysymyksiä.
Ensin on kuitenkin tärkeintä malttaa aloittaa kysymällä kuka. Mieti, kenen kanssa teet ja ketä varten. Mieti, kenen ongelman ratkaiset, kenen tuskaa vähennät, kenestä teet onnellisen. Kun tiedät tehtävääsi liittyvät ihmiset, tiedät myös sen, kuinka he liittyvät tehtävääsi. Silloin käsissäsi on konkreettinen tarve, jonka voit täyttää ja tulet luoneeksi arvoa.
Tuloksen tekevät aina ihmiset, siksi ihmiset ovat tärkeimpiä. Ihmiset muodostavat tiimejä, tiimit orgnaisaatioita, organisaatiot kulttuureja. Ja kuten hyvin tiedetään: kulttuuri syö strategian aamiaiseksi ja huuhtoo sen alas budjetteineen ja siemenrahoituksineen.
Siksi startuppeihin sijoittava alkuvaiheen rahoittaja analysoi erityisen tarkasti yrityksen ydintiimiä. Huono porukka voi helposti murskata hyvän liikeidean potentiaalin, mutta erinomainen tiimi voi onnistua tekemään keskinkertaisestakin liikeideasta menestyksen.
Olitpa sitten aloittamassa uutta bisnestä tai projektia, rekrytoimassa lisää työntekijöitä tai laajentamassa toimintaa uusille markkinoille, on todennäköisempää onnistua, kun keskityt ihmisiin. Keskity oikeisiin ihmisiin. Ken Krogue kirjoittaa osuvasti Kuka-kysymyksen tärkeydestä myynnin onnistumisen näkökulmasta.
Keskity asiakkaisiin, työntekijöihin, alihankkijoihin ja yhteistyökumppaneihin ihmisinä. Jos näet sidosryhmäsi kasvottomana massana, päädyt tekemään kasvotonta massaa, joka ei erotu, hurmaa saati takaa menestystä.
Aloita siis kysymällä kuka. Ja kulje vastausta kohti.
Thanks for your feedback. I’m sure you will get the hang of this post, too, if you realize this post is mostly about attitude and one’s willingness to curiously listen and understand other people’s perspectives.
You actually make it seem so easy with your presentation but I find this topic to be actually something which I think I would never understand. It seems too complicated and very broad for me. I am looking forward for your next post, I will try to get the hang of it! Susannah Robin Jo
Having read this I believed it was extremely enlightening. I appreciate you finding the time and energy to put this information together. I once again find myself personally spending a significant amount of time both reading and leaving comments. But so what, it was still worth it! Megen Sully Bluefield